maanantai 12. maaliskuuta 2012

Nimetön postaus

Panfussa ei taaskaan tapahdu mitään, ja minun teki aivan järkyttävästi mieli kirjoittaa, joten keskitytään siis tällä kertaa muihin juttuihin, ok? :) (Btw, en kirjoittanut viime viikolla viikko(kuukausi)tehtävästä, mut haittaakse?)

Pohjois-Suomessa alkoi tänään koulut, mutta minulla koulu alkoi jo viikko sitten, koska asun täällä "Keski-Suomessa", mutta asun kyllä rannikolla. Kevät alkaa pikku hiljaa saapua, lopultakin päästään lumesta eroon, sitä on mun mielestä ihan liikaa, ja tiet ovat ihan pirun liukkaat kun ne ovat jäässä, joten haluaisin talvesta mahdollisimman pian eroon. Kevät on kouluvuoden aikana olevista vuodenajoista paras, mutta kaikkein paras vuodenaika on mielestäni kesä. (Ei koulua, lämmintä, pääsee matkustelemaan usein, ynnä muuta mukavaa.)

Meillä oli koulussa tänään tosi levoton päivä. :D (No meidän luokka on kyllä lähes aina levoton...) En oikein osaa perustella, miksi. Naurettiin paljon, ja keksittiin mm. semmoinen juttu, että kaikki meidän luokkalaiset ovat sukua toisilleen. Mä taisin olla vanhimmasta päästä, koska olin mummo. xD

Blogiasioistakin voisin kertoa, olen ajatellut vaihtaa ulkoasun takaisin niihin Bloggerin ulkoasuihin. :3 Tämä nykyinen on toki tosi hieno, ja sopii hyvin kevääseen, mutta haluan tehdä itselleni yläkuvan, ja muutenkin vaihtaa takaisin "tuttuun ja turvalliseen".
Tilauksia on taas pari jonossa, ja yritän tehdä niitä niin nopeaa kuin jaksan ja pystyn.

Kävin viime viikon keskiviikkona kampaajalla. Minulla on niin kauan kuin muistan ollut pitkät hiukset, niin näihin puolipitkiin menee hieman totuttelua. (Olen kyllä jo tottunut niihin. :P)














Erittäin random paintilla nopeasti tehty töhry. Ja voi kökkö, jakaus meni väärälle puolelle, koska en hoksannut, että se täytyy tehdä peilikuvana. :'D Ei mulla kyllä noin tummia hiuksia ole, mutta en jaksanut etsiä oikeaa väriä. Minulla on siis sellaiset hieman maantienvärisiä tummemmat hiukset, sellaiset jännät. xD

Joudutte taas lukemaan minun erittäin tylsää mangahöpötystäni, joten voitte skipata, jos ei kiinnosta. :D
Eli siis Bleachin katsominen on jäänyt nyt vähemmälle. (*Köh*Netistä katson*Köh*) Ostan toki aina uuden pokkarin, joten luen sitä yhä, mutta en ole nyt melkein kuukauteen katsonut sarjan animaatiosovitusta. (Tällä hetkellä olen jumittunut jaksoon 215. Sarjassa on yhteensä yli 300 jaksoa, ja se jatkuu yhä, mutta lähiaikoina se loppuu, kun tarina alkaa lähetä päätöstään.) Alkaa mennä tylsäksi, ja Tōshirōn fanituskausi on loppunut. (Kuva on tietokoneeni(ei se kyllä mun oma kone ole)työpöydältä.) Mutta Bleachin tilalle on tullut eräs toinen sarja jota aloin fanittaa. Se on Fairy Tail. (Ja tätäkin katsotaan samaan tapaan Bleachin kanssa*köh*)Harmi, ettei sitä mangaa saa suomenkielisenä, ja ei oikein houkuta lähteä 200 km päähän erikoisliikkeestä sitä ostamaan, tosin kaupunkini kirjakauppaan saa tilattua englanninkielistä mangaa, mutta ei jaksa vaivautua. Lukeminen kyllä onnistuisi englanniksi, ostin tuossa vähän aikaa sitten ensimmäisen enkunkielisen mangani, ja ihan hyvin sitä ymmärsin. (Enkku todistuksessa 10.) Lempihahmoni Fairy Tailissä on Natsu (kuvassa vasemmalla, se poika siis), jolle fanitytön sydän alkaa pikkuhiljaa lämmetä... (Natsun nimi tarkoittaa kesää, ja sen kirjoitusasussa on hymynaama (katsokaa vaikka itse) ナツ.
ナ=na, ja ツ=tsu. Eli noin se kirjoitetaan japaniksi. Japanissa on kolmenlaisia kirjoitusmerkkejä, hiragana, katakana ja kanji. Hiraganat ja katakanat ovat tavumerkkejä, ja kanjit ovat sitten kokonaisia sanoja. Natsun nimi on kirjoitettu katakanoilla.

Meni taas vähän sivuraiteille. xD
-Mini

6 kommenttia:

  1. Miten tuonne sivupalkkiin saa noita toisten blogeja?

    VastaaPoista
  2. Meinaatteko tuota Näitä luen-listaa, vai noita kuvallisia linkkejä? Blogiluettelon saa blogin ulkoasusta, lisäämällä uuden gadgetin, jonka nimi on Blogilista. Sieltä saa laitettua lukemiaan blogeja luetteloon, joka ilmestyy sitten sivupalkkiin. Kuvalliset linkit ovat sitten jo hieman hankalampi juttu. :(

    VastaaPoista
  3. Oikeesti millä teet näin hienon blogin kaikkee tää hiiri muuttuu tollaseks siniseks ja ja ja ja ;DDD Juu mut kerro teks ne Bloggeril vai wordpressil mil ;)

    VastaaPoista
  4. Hä? O.o Öö, siis tää on ihan Bloggerissa tämä mun blogi. :/

    VastaaPoista
  5. Moi!!
    Juu liukkaat on tiet.. :D
    Eilen kun olin lähössä pois koulusta ni liukastuin sit siinä portin vieressä...(ei kyl nolottanu :P)
    No jaa..
    Millä kirjotetaann...kanoilla..??
    Katakanaa..katakanoilla..Juu :D
    Mä ymmärrän ton hius jutun ku mä en ite haluis et mun hiuksii leikataan...mut on pakkooo..
    Lähiaikona lähtee kuule multa tukka päästä!!
    No ei vaa...jotain viis-kymmenen senttii... :(
    Mitä viel?
    On toi kuva nyt hienompi ku mun sutasema äkki piirrustus.. xD (siit tulis varmaa aikas erikoinen)

    -Krisu99

    VastaaPoista
  6. 今日、私は訪ねてくる!
    (Suom.)Tänään tulen käymään!

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen kommentistasi! Ethän kumminkaan kirjoita mitään rumaa? Kommentit ovat valvottuja, joten kommenttisi ilmestyy blogiin vasta sen jälkeen kun olen hyväksynyt sen.