keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Uutisia viime päiviltä

Moi! Sori, kirjoittaminen on jäänyt viime päivinä hieman vähemmälle. redface Ei vain ole oikein ollut innostusta kirjoittaa... (rehellisesti sanottuna olen töllötellyt animea... :'D) Nyt sitten otin viimeinkin itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin kirjoittamaan.

Kitkeriöstä ei tule enää roskia Panfun rannoilla. Max oli tehnyt paperilennokkeja, joita oli heittänyt Kitkeriöön. Evron oli huomannut nämä, ja oli lähettänyt kirjeen Maxille. Siinä Evron kertoi, että hänen jätehuollosta vastaava vartija oli palannut kesälomaltaan. :D

Yhtenä päivänä Kitkeriöstä tulleisiin roskiin oli jopa tarttunut Bolly, joka ei päässyt siitä omin avuin pois. :( Siksi pitikin mennä maauimalan pukukoppiin ja hakea Carl Carusolta pudonnut linkkuveitsi (vai mikä olikaan) viemäristä. Piti muuttua hiireksi, jotta sen sai sieltä. Siellä pukuhuoneessa oli kuulemma todella paljon ruuhkaa sinä päivänä, mutta minäpä olinkin fiksu ja kävin tekemässä sen tehtävän heti aamusta ;) Ruuhkaisimmallakaan serverillä ei ollut kuin pari muuta Pandaa samaa aikaa siellä minun lisäkseni.

Roskienkeruutehtävästä sai palkinnoksi pitää sen keltaisen haalarin, sekä diplomin ja Pandalangelon tekemän kierrätysmateriaaleista tehdyn koristeen puumajaansa.
Yksi päivä Karibian rannalta löytyi jopa Evronin vartijan kypärä.. :D













Tänään Bruno valmisti rasvattomia lentohedelmämuffinsseja... ...mutta vain, jos käytte keräämässä hänelle Hubi-peliä pelaamalla yli 600 hedelmää. ;) Siitä sai sitten palkinnoksi tulostettavan reseptin, sekä helikopterin puumajaansa, josta pääsee suoraan pelaamaan Hubi-peliä.
Tästä oli pakko ottaa kuva. Pelaavia Pandoja oli jo aamulla ihan hirveästi :o


















Panfussa alkoi myös eilen sarjiskilpailu. Voitte lukea siitä lisää Ellan ja Maxin blogista. :)

Taidankin tästä mennä nyt Panfuun... ;)
Moikka!
- MiniMouse

P.S. Voisiko joku tehdä minun kanssani sarjakuvan siihen kilpailuun? rolleyes Sovitaan sitten myöhemmin, että kuka ottaa ruutukaappaukset ja kokoaa sarjakuvan ja lähettää sen. (Jos siis kukaan ylipäätään nyt haluaa tehdä sen minun kanssani. xD)

P.P.S. Muokattu myöhemmin: (21.7.2011) Tässä yksi kuva tältä päivältä. (torstai).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen kommentistasi! Ethän kumminkaan kirjoita mitään rumaa? Kommentit ovat valvottuja, joten kommenttisi ilmestyy blogiin vasta sen jälkeen kun olen hyväksynyt sen.