sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Blogi täyttää 1-vuotta!

Vuhuu, viimeinkin se on tapahtunut! MiniMousen blogi on siis täyttänyt 1-vuotta jo viime viikolla, mutta minä huomasinkin sen vasta tänään. :o No jaa, voihan synttäreitä nytkin "vietää" mitään juhlia en kuitenkaan ala järjestämään. Kortin tein silti sen kunniaksi, ja se tulee tässä näin:















Ja kuten suurin osa varmasti tietää, eli en siis ole kirjoittanut kokonaista vuotta blogiani, koska lopetin blogini joulukuussa 2010, mutta tulin takaisin huhtikuussa 2011. ;) Blogissani on muuten nyt myös 70 lukijaa, joten juhlistamme sitä vaikka nyt tässä samalla. Kauankohan menee, että blogillani on 100 lukijaa?

Kuten kerroinkin teille jo maanantaina, niin kävin silloin siellä Ranuan eläinpuistossa. Ihan kivaa siellä oli, tosin ei päästy näkemään esim. susia ja jääkarhuja, koska sudet olivat piilossa, ja jääkarhut vain makasivat aitauksen seinän vieressä. :(

Panfussakin on ehtinyt tapahtua kaikenlaista tällä viikolla. Mm. Oscarin luona saa käydä joka päivä vastaamassa kolmeen kysymykseen, ja kun on saanut riittävän määrän vastauksia oikein, saa tietokoneen hiiren pelikorttiinsa sekä nettiajokortin. Itse sain eilen pronssisen hiiren ja nettiajokortin. Nettiajokortti näyttää tältä:















Minä vastasin eilen yhteen kysymykseen väärin, joten kultainen hiiri taitaa siis jäädä saamatta. (Siihen tarvitaan kaikki vastaukset oikein.) Yritän silti saada ainakin sen hopean hiiren. ;)

Mitäs muuta Panfussa onkaan nyt tapahtunut? Jay-Pea toi jonkin arkun Panfuun, ja kertoi, että sitä ei saa avata. Max oli sen kumminkin mennyt avaamaan, ja kuulemme siitä lisää Panfun blogissa lähiaikoina.

Tänään valittiin kaiken lisäksi Kuukauden bloggarit:
Onnea Sasselle, Spindille sekä Ankkahullulle! :)
Tikkaria ei vielä ole minulle tullut, vaikka olenkin kirjoittanut blogia... hetkinen, lasken kuinka monta kuukautta: 8 kuukautta. No jaa, toivottavasti sen joskus saisin. :(

Tassuittain,
- MiniMouse

5 kommenttia:

  1. Mmunki blogi täyttää ekaa vuotta ;)

    VastaaPoista
  2. OIJOJOI! vuoden vanha jo sun blogi...8) Ihana tausta muutes;)

    VastaaPoista
  3. Munkin blogi täytti toukokuussa 2011 vuoden. :)) Onnee! Rakastan synttäreitä xD Ja sääkin jo vuoden kirjoittanut blogiis 8O Noh, ei muuta kun iloista synttärii (::

    ~Musi~

    VastaaPoista
  4. Anteeksi kun kesto näin kauan vastata, mutta nyt tulee vastaukset ;)
    vaavi: Okei, kiva. :)
    Hannispanda: Kiitos!
    Susihullu: Joo. Nyt tuli kumminkin tausta vaihdettu koulun alkamisen kunniaksi. 8D
    Musi: Jaa, sulla onkin sitten jo niin vanha blogi xD Oot muuten kehittyny tosi paljon niistä sun blogin alkuajoista. :)

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen kommentistasi! Ethän kumminkaan kirjoita mitään rumaa? Kommentit ovat valvottuja, joten kommenttisi ilmestyy blogiin vasta sen jälkeen kun olen hyväksynyt sen.