keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Luokkaretki!

Tänään oli aivan ihana päivä. :) Tultiin tuossa vähän aikaa sitten kotiin PowerParkista. Reissu sujui hyvin lukuun ottamatta sitä, että meikältä pääsi pienet yrjöt. Ruoka taisi tulla ylös kun en ollut syönyt melkein mitään ja oli kamalan kuuma, eikä minulla ollut mitään lakkia, joten taisin saada auringonpistoksen. :( Olimme huvipuistossa koko sen ajan kun se oli auki, eli klo 11-17. Olisin voinut kyllä jäädä sinne vielä pidemmäksikin aikaa. xD Kiersin laitteissa kahden kamun kanssa. (: Minulla oli myös kamera mukana, joten otin jonkin verran kuvia. Kotiintulomatkalla taisin syödä hiukan liikaa karkkia, koska repeilin kaikelle. Kamu siinä vieressä tekee vielä hassuja ääniä ja ilmeitä, niin ei siinä voi olla nauramatta. :'D

Kävin seuraavissa laitteissa: Mine train (lasten vuoristorata :3 kävin vain kerran), Bumper cars (törmäilyautot, kävin kahdesti), Cobra (pää alaspäin menevä vuoristorata, joka kulkee myös takaperin, kävin vain yhdesti), Crazy House (sellainen talo joka pyörii jännästi, kävin vain kerran), Fiesta Mexicana (30 metriä korkea ketjukaruselli, kävin vain kerran), Joyride (tavallinen vuoristorata, kävin kolmesti), La Paloma (tavallinen, matala ketjukaruselli, kävin kahdesti), Music express (jännä "juna" jossa ei ole päätä eikä häntää, joka kiertää ympyrää mäkisellä alustalla, kulkee sekä etu- että takaperin. Kävin vain kerran), Thunderbird (puinen vuoristorata, kävin kolmesti), Giant Wheel (maailmanpyörä, kävin vain kerran), Dragon tower (75 metriä korkea vapaapudotus, kävin vain yhden kerran), Typhoon (tätä en osa selittää, katsokaa ottamani kuvat :'D , kävin vain yhden kerran) sekä Neo's Twister (vuoristorata jonka vaunut pyörivät).

Näiden lisäksi olisin mennyt Pegasukseen, mutta se oli huollossa, joten siihen ei päästy. :( Se on yksi lempilaitteistani. Lisäksi oli tarkoitus mennä Piovraan (mustekalaan), mutta ei keretty siihen. Sama juttu Devil's mine hotel:lin (kummitusjuna) kanssa.

Lempilaitteeni ovat Cobra, Thunderbird, Dragon tower, Typhoon sekä Pegasus. :) Kävin Cobrassa ja uudessa vapaapudotuksessa ensimmäistä kertaa, ja ne olivat aivan ihania. ;) Vapaapudotus ei ollut lainkaan kamala, kerkesin huutaa pudotuksen aikana vain "Hyi h*tto!" Ainut laite jossa kiljuin, oli puuvuoristorata, enkä siinäkään koko matkaa ja vain ensimmäisellä kerralla kun kävin siinä. Cobrassa ja Typhoonissa oikeastaan vain huusin (Huom, siis huusin, en kiljunut. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa.) Jotakin tämänkaltaista: "Ihana, ihana!" "Mä rakastan tätä!" "Kato, mää katon ylös!" Toi viimeinen siis Typhoonissa, tuntu kivalta kun katsoi ylös :D

Tässä sitten hieman kuvia. :) Suurimman osan otin maailmanpyörästä.

Tämän otin bussista. :)


















Portti.


















Vapaapudotus. Aluksi en meinannut uskaltaa mennä, mutta sitten rohkaistuin, ja täytyy sanoa, että oli käymisen arvoinen! Ylhäältä oli kiva katsoa maisemia. ;)



















Booster. Tähän en uskaltanut vielä mennä.


















Toinen kuva Boosterista.


















Tässä näkyy rakas Typhoonini. xD


















Toinen kuva Typhoonista.


















Typhoon käynnissä. Tämä ei mene ihan pää alaspäin, mutta melkein. Tuolta on kiva katsoa alas kun se käy ihan ylhäällä.



















Vielä yksi kuva jossa on Typhoon.


















Cobra. Tämäkin oli ihana. Pää alaspäin meno ei tuntunut yhtään pahalta. (:


















Toinen kuva Cobrasta.


















=)


















Kävin tuossa Neo's Twisterissä.


















Törmäilyautot.


















Joyride. Ihan tavallinen vuoristorata.


















Fiesta Mexicana. Kävin tässä hitaalla ajolla. Täytyy joskus testata myös se nopea.


















Piovra, eli mustekala. Emme kerenneet käydä tässä. :D Mulla tulee muuten tuossa huono olo.


















Puuvuoristoratahan se siinä. :)


















Normaali ketjukaruselli. Sori, ei näy kunnolla tuon rakennuksen takaa. :/


















Lopuksi vielä maailmanpyörä.


















Panfussa jatkuu tänään valastehtävä. Billyllä on ikävä äitiään, joten meidän täytyy kutsua Billyn äitiä , ja opetella valaiden kieltä. Ensin täytyy syödä maha täyteen Brunon ranskalaisia, ja sitten täytyy hakea megafoni Professori Bookwormilta. Sitten kutsutaan Billyn äitiä. Toivottavasti Billyn äiti löytää mahdollisimman nopeasti Panfuun. :)

Olen kirjoittanut tätä postausta jo tunnin, joten tekstiäkin tuli todella paljon. Huomiseen! :3
-Minimuna

10 kommenttia:

  1. Awskukkuu rakastan Powerin törmäilyautoja :D

    VastaaPoista
  2. Moi.
    Tuntu olevan kivaa. (:
    Mä en ole koskasan Powerissa käynyt, joten en voi tietää millasta noissa on..(paitsi vuoristoraan nyt tunnen :D)
    Juu. Kivoja kuvia. Kaikista paras kuva oli yks niistä Typhoonin kuvista, kun se meni sinne ylös..xD
    Eipä muuta.

    -krisu99

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset joskus Poweriin. :) Ja kiitti.

      Poista
  3. Oouuhhh!!Olen kateellinen!!!Varmaan oli kivaa!!!!!Meiän koulun 6 luokkalaiset meni/on tänään/nyt Powerparkkiin/Powerparkissa.

    VastaaPoista
  4. noi kuvat oli siis tosi siistei ittekki käyny :D heh heh

    VastaaPoista
  5. moi kuvat oli ihan kivoi mut lintsi on kvempi kirnu ja vuoristorata on parhait en viel uskaltanu mennä ukkoon se on ihan kauhee

    VastaaPoista
  6. Menemänään powerpark 2.8.2015

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen kommentistasi! Ethän kumminkaan kirjoita mitään rumaa? Kommentit ovat valvottuja, joten kommenttisi ilmestyy blogiin vasta sen jälkeen kun olen hyväksynyt sen.