maanantai 8. elokuuta 2011

Uusi ulkoasu :)

Moi Pandat! Tein tänänä uuden yläkuvan ja ulkoasun. Yläkuvasta ei nyt kauhean hienoa tullut, vaikka tuli siihen käytettyä aika paljon aikaa (kuvien piirtämiseen ja värittämiseen meni tunti, ja yläkuvan muokkaamiseen koneella toinen, eli yhteensä pelkkään yläkuvaan kului aikaa 2 tuntia. Tein sen muuten Paintilla ja Picnikillä, koska Artwieverini oli jotenkin kummallisesti muuttunut saksankieliseksi! :o En ole mitään asetuksiakaan mennyt muuttamaan, joten tämä tuli kyllä täysin yllätyksenä. Toivottavasti saan sen toimimaan suomeksi, mutta jos en saa, niin yritetään pärjätä sitten näin. (En kyllä osaa saksaa yhtään, joten taitaa olla aika hankalaa totutella tähän! xD)).
Saatan ehkä tehdä vielä joitakin parannuksia ulkoasuun, mutta katsotaan sitä vielä myöhemmin.

Ulkoasun ja yläkuvan aiheena on siis koulujen alkaminen. "Back to school!" :D Minulla alkaa koulu vasta ensi viikolla (16.8. tiistaina), mutta jossakin päin Suomea alkaa jo tällä viikolla, joten siksi vaihdoin ulkan jo nyt. Tämä pysyy sivuilla luultavasti elokuun loppuun asti, mutta en ole vielä ihan varma siitä. Fontti on edellisenkin ulkoasun tapaan hieman erikoisempi.

Voisimme ehkä siirtyä jo Panfuun? wink Ellalla oli tullut ikävä Robbya, Professori Bookwormin tekemää robottia, joka oli Panfussa viime vuoden keväällä. Robby lähti viime vuonna siskonsa luokse Japaniin. Ella lähetti Robbylle sähköpostia, ja sai Robbylta kirjeen. biggrin Ella ja Max aikovat nyt lähteä Robbyn luokse Japaniin. Katsotaan, miten lopulta käy. smile

Tämän päivän tarran sai Pennyltä lemmikkikaupasta. Tarrana oli tänään vihkisormus.

Kaiken kukkuraksi sarjiskilpailun tulokset julkaistiin tänään. Kuukauden Kultapaketin voittivat:
1. sija: Andromeda ja Esma2
2. sija: blackpearl ja HansQu_ihq
3. sija: nano ja Nikke111
Onnea kaikille! biggrin Itse en tähän kisaan osallistunut, koska ei oikeastaan löytynyt ketään, kuka olisi halunnut tehdä sarjiksen kanssani, eikä minulla olisi kyllä edes ollut sillä hetkellä mitään ideoita sarjista varten. No jaa, nyt sitten vain odotellaan seuraavaa kisaa. ;)

Meikän pitäisi tehdä uusi profiilikuva tähän tekstin loppuun. Katsotaan sitten myöhemmin.

Panfuilemisiin,
- MiniMouse

P.S. Tässä vielä tarkempi ja isompi kuva yläkuvassa olevista Pandoista.razz
Klikkaa suuremmaksi. Huom! Kuva on todella iso, joten sen latautumisessa saattaa kestää!

6 kommenttia:

  1. Moi mini! saisinkos tommoisen ylä kuvan jos lukee enkoks takaisin kouluun aika saman lainen mikä sul on nyt? nappaisin sen sit sun blogista! kiitti paljon jos teet ♥:lla: heraaystava

    VastaaPoista
  2. Moiks mini! olis kiva jos tekisit mulle tommosen ylä kuvan aika saman laisen jos lukee back to school! olisin tosi kiitollinen jos tekisit ja nappaisin sen täältä blogista :) hyvää syksyä ja koulua! t.heraaystava

    VastaaPoista
  3. Oi! Toi sun ylis on ihan mahtava!!! Wau... :DD Oon haltioissani :DD

    VastaaPoista
  4. Nano: Kiitos. :)
    Tillervo: Kiitos sinullekkin.
    heraaystava: Katsotaan. ;) Kerro minulle hiukan tarkemmin, mitä yläkuvassa lukee ja piirränkö siihen minkälaisia Pandoja. Luulen, että tästä starttaa tämän blogin Kopiointi-sivu! :D
    Sasse: Voi, kylläpäs näitä kehuja nyt satelee xD Kiitos!

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen kommentistasi! Ethän kumminkaan kirjoita mitään rumaa? Kommentit ovat valvottuja, joten kommenttisi ilmestyy blogiin vasta sen jälkeen kun olen hyväksynyt sen.