keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Karkauspäivä

Jaahas, taas sain selville uuden sanan jota en osaa kirjoittaa. Karkauspäivä, tai nyt se kyllä onnistui. :P "Harvinaisena" päivänä on pakko kirjoittaa postaus, seuraava karkauspäivä on nimittäin vasta vuonna 2016. Se on siis joka neljäs vuosi.

Eloise tuli tänään Panfuun. En jaksanut ottaa kuvia, ehehehe. Tästä taitaa kehittyä tapa.
Eloise antaa siis teille sellaisen kasvin, jota täytyy kastella viidellä sydänsateenkaarella. Sydäntoiminto toimi siis tänään kaikilla Pandoilla. Kun kasvi on tarpeeksi suuri, se pitää viedä Eloiselle, ja täytyy odottaa ensi viikkoon. (Voi jes, taas viikon odotusaika... -.-) En kertonut, miksi Eloiselle täytyy kasvattaa jotakin kasvia. No, sitä kasvatetaan, jotta Panfuun tulisi kevät ja lumet sulaisivat. Oikeassa elämässäkin lumet voisivat ainakin minun puolestani jo sulaa. En oikein pidä talvesta, vaikka silloin onkin joulu ja synttärini, ja kylmyyskään ei minua haittaa, mutta talvi on silti ihan liian pitkä. Odotan jo kevättä. (:

Kopioitavaa-sivulle tulee tilauksia hyvää vauhtia. Eihän niitä jaksa kohta enää tehdä! :D No ei nyt sentään,  yritän tehdä valmiiksi kaikki tilaukset viikon sisällä tilauksesta. Kuvavisaan on tullut kolme kappaletta vastauksia. Jos on aikaa osallistua, osallistukaa ihmeessä. :) Juu, oli pakko mainostaa kisaani. :D

Otin tänään pari kuvaa, ja viime Kultapandapäivänä unohdin näyttää perinnekuvani: hirviöpierun.
Heti alkuun mun perinne.



















Tää on eiliseltä. Pelasin sitä ilmapallopeliä...








Tääkin on eiliseltä. Tillervon suunnittelma paita :3











En kommentoi :D




Pokotin sai bannit varaukolleenkin...









En muista miltä päivältä... Mutta joka tapauksessa: Hopoti Hoi!








Tänään olikin hyvin mielenkiintoisia puheenaiheita.












Siinä ne taisivatkin olla... Olen muuten alkanut kirjoittaa nykyään useammin, n. joka toinen päivä, toisin kuin ennen kirjoitin n. kerran viikossa. (:

Panfuilemisiin,
-Mini

4 kommenttia:

  1. Moi! Kiinnostaisiko Pandoils?Se on Panfu Idols.
    Jos olet kiinnostunut mene osoitteeseen:

    http://laku56panfublogi.blogspot.com/p/pandoils.html

    VastaaPoista
  2. Hmm, voisin käydä vilkaisemassa. (:

    VastaaPoista
  3. Hei Minimouse!

    Olen Sse sofia.Pyytäisin että teet minulle Oloko koira tassuittain kuvan.Siinä voi lukea Sofi.
    Mielellään sininen paita ja vihreä hame.
    Ja ei ole aikaa.

    Tassuin ja käpälin:Sofia283

    VastaaPoista
  4. Moikka! Olokokuvat eivät valitettavasti onnistu. Ja onko sinulla blogia, mietin vain, kun kirjoitat Anonyyminä. :/

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen kommentistasi! Ethän kumminkaan kirjoita mitään rumaa? Kommentit ovat valvottuja, joten kommenttisi ilmestyy blogiin vasta sen jälkeen kun olen hyväksynyt sen.