keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Bileviikko on alkanut + Oloko suomeksi!

 Moi! Panfun bileviikko on alkanut tänään. Lili kehotti meitä Pandoja pukeutumaan hauskasti juhlia varten, ja kehumaan toistemme asuja viesteillä. Eniten kehutuille asuille on luvassa palkintoja. Kehukaa siis kavereittenne asuja Panfussa ja pukeutukaa itsekin tosi coolisti. ;) Aamulla Pingoo ei vielä suostunut puhumaan, joten eipä oikeastaan kukaan päässyt juhliin. Onneksi myöhemmin päivällä asia korjaantui, niin päästiin bilettämään. Jos ei kumminkaan tee mieli bilettää linnan juhlasalissa, voitte juhlia vaikkapa omassa tai tovereidenne puumajoissa, sillä kaikille on lahjoitettu bileviikoksi kivoja kalusteita. :P

http://oi54.tinypic.com/2q2qoeu.jpg
Oma puumajani sisustettuna bileviikkoa varten. :) Siinä näkyy myös yksi aamulla pitämistä asuistani. Alla minulla oli ne ihan perusvaatteeni, niiden päällä uimapuku ja sen päällä Amaluran rakkaustarina-tehtävästä saatu viitta. Päässä on Wok Fu-pannu, Krucio-tehtävästä saadut lasit sekä pellenenä. Kädessä kumihanskat, ja olkapäällä istuu pöllö. Asuni muuttuivat silti paljonkin iltapäivää kohti mennessä. ;) Blogger ei jostakin syystä suostunut lataamaan kuvia tähän tekstiin, niin piti siirtää kuvat Tinypicistä.

http://oi53.tinypic.com/ms17id.jpg
Linnan tornista tulikin tänänä sopivasti bileviikkoon sopiva ilmoitus. xD
http://oi53.tinypic.com/2evxixs.jpg
Kamaria oli aamulla Panfussa. Katsokaa tuota ruuhkaa! :o

Toinen asiani koskee Olokoa. Se on nimittäin... vihdoinkin avattu suomeksi! :) Oletteko jo käyneet liittymässä, olette ehkä myös huomanneet, että sisään pääsee myös Panfu-tunnuksilla? Itse liikun Olokossa samalla nimellä kuin Panfussa, eli nimeni on sielläkin MiniMouse.

Siinä taisi olla kaikki? Moikka!

Biletervesin,
- MiniMouse

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen kommentistasi! Ethän kumminkaan kirjoita mitään rumaa? Kommentit ovat valvottuja, joten kommenttisi ilmestyy blogiin vasta sen jälkeen kun olen hyväksynyt sen.